![]() |
| laukku / Louis Vuitton, shortsit / Peak Performance, paita / Ralph Lauren |
Ystävillämme on pieni asunto Cannes Grand Parcissa, josta tämäkin kuva on. Cannesin keskustaan on täältä noin 3 kilometriä. Cannes on suloinen kylä ja on saanut elokuvajuhlien seurauksena ehkä turhan pöyhkeän maineen.

Tänään tehtiin pieni automatka St Tropeziin ja matkalla pysähdyimme viinitilalle nimeltään Chateau de Berne. Mukaan tuli ihanaa rose kuohuvaa 2 pulloa, jotka korkataan lauantaina synttärien kunniaksi.
Viinitiloja tällä alueella on reippaanlaisesti ja niille voi ajaa, ottaa maistiaisia ja ostaa mukaansa paikallisia antimia.
Jäimme pohtimaan tunnistaako itse rypäleistä eri viinien maut, tai ylipäätään maistuvatko eri rypälelajikkeet erilaisilta. Ja mitä rypälelajiketta ne kaupasta ostettavat siemenelliset tai siemenettömät rypäleet yleensä ovat? Tällä tilalla kasvaa muuten Grenache, Cabernet- ja Muscat -rypäleitä. Maistoimme kahta roseeta vuodelta 2011. Toisessa oli 50/50 sekä Grenachea että Cabernettiä. Toisessa 80/20 Grenachea. Ensimmäinen maistui laimealta mansikkamehulta, toisessa oli miellyttävämpi ja voimakkaampi maku.
| Viinitehtaassa vuonna 2011 |
Tälle viinitilalle oli rakennettu aivan huikea puisto vesialtaineen. Sen ympärillä kasvoivat upeat kukat ja kasvit, jotka oli aivan pakko ikuistaa mukaan. Tätä värien loistetta ei vaan voinut vastustaa syksyisestä Suomesta saapunut matkustaja!
St Tropezissa oli ihanan rauhallista näin off-season. Joku suuri regatta oli käynnissä ja satamassa kuhisi järjettömän suuria purjeveneitä. Ja kun sanon suuria, tarkoitan todella suuria.
| Kuva ei tee oikeutta purren koolle ja kannen leveydelle. Täällä olisi voinut heittää vaikka kesäillan valssit! |
| Bentley. Vie naisen sydämen. |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti