perjantai 30. syyskuuta 2011

Nizzasta kaktuskylään


Lähdimme tänään aamuvarhaisella kohti Nizzaa. A8 veti yllättävän hyvin ja matkaa tehtiin noin tunnin verran aamuruuhkassa. Autoilu Ranskassa vaatii kuskilta tilannetajua, peiliin katsomista ja kykyä painaa kaasua. Täällä ajetaan kovaa ja jos vauhdikas matkan teko ei innosta, alta on syytä siirtyä pois.

Ohjelmassa tänään oli aamupala Villefranchen Welcome Hotellissa (vastaanotto ei niin welcome), shoppailua Nizzassa ja iltapäiväkahvit Ezessä. Sen jälkeen Varpun villalle kurkkaamaan näkymää Monacoon ja takaisin A8:lle ja kohti Cannes Grand Parcia.


Villefranchessa kirkkaan sinitaivaan alla.
Asu: kokopuku / H&M, kengät /Prada
Aurinko porotti Villefranchessa aamutuimaan ja riittävästi. Kalastajat olivat pystyttäneet koppinsa Welcome Hotellin eteen ja tuoreen kalan tuoksu täytti hetkessä ilman. Törmäsimme hotellin ravintolassa suomalaispariskuntaan, joiden oma loma-asunto oli remontissa. Vaihdoimme kuulumiset ja odotimme luvattoman kauan kaikkea: aamupalabuffet oli tyhjä, laseja ei ollut, sitten loppuivat haarukat ja veitset. Kun vihdoin saatiin ottimet ja munakokkelit, mehukannu oli tyhjä ja uutta mehua ei vain tullut. "Patienz madame" sain kuulla useaan kertaan.. Kun vihdoin nämä olivat kasassa, tarjoilija kiikutti leivät takaisin keittiöön, eikä niitä enää saatu. Kaiken kaikkiaan, seura, ilma ja näkymät merelle pelastivat tilanteen. Palvelu oli luvattoman surkeaa ja asenne suoraan sanottuna pyllystä.

Nizzan keskusaukiolla

Nizzaan lähdimme etsimään naulakkoa lastenhuoneeseen. No oli meillä muitakin syitä. Kiersimme vanhan kaupungin liikkeet, mutta ei sieltä matkaan naulakkoa tarttunut. Tarttui kuitenkin muita vaatteita omalle lapselle ja tuoreelle lähipiirin tulokkaalle.





Ihanat naiset kaktusten keskellä!

Nizzan jälkeen vuorossa oli kiertoajelu Cap Ferratissa, josta suuntasimme kukkulan päälle Ezeen. Huiman korkealla oleva pikkukylä oli huikea nähtävä! Tutustuimme kukkulan laella olevaan kaktuspuistoon. Maailmassa on aika monta kaktusta...

Näkymä Varpun parvekkeelta
Paikallisoppaanamme toimi ystävämme Rivieralla asuva lapsuudenystävä. Kävimme kotimatkalla kurkkaamassa miten Varpu asuu. Oli aika huikeaa katsoa parvekkeelta näkymää suoraan Monacoon. Kukapa ei haluaisi herätä aamuisin tällaiseen näkymään!

Huomenna viihdytään Cannesissa ja juhlistetaan matkaseuralaisen synttäreitä. Au revoir!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti