![]() | ||||
| Kiitos muistamisesta rakkaat ystävät ja ex-kollegat Management Eventsillä! |
tiistai 30. elokuuta 2011
Onnittelukortti lämmittää mieltä
Synttärilounaalla Flamingossa
Me Janican kanssa olemme molemmat orastavan syksyn lapsia tai oikeammin neitoja ja vietämme synttäreitä näin elokuun lopussa. Synttärien kunniaksi suuntasimme lounaalle oikein Flamingoon. Salaatit meille pyöräytti Aschan (tekevät pyynnöstä tarjolla olevista aineksista haluamasi sekoituksen) ja kahvikupposetkin juotiin päälle.
![]() |
| iPhone on tosi kätsy, koska sillä voi ottaa itsestään kuvia. Mikäs sen kivempaa! |
![]() |
| Cappucinot makusiirapilla ja ilman Aschanilta |
![]() | |
| Kanaceasar ja sen kaverina kreikkalainen feta. Omassani oli liikaa kastiketta :( |
![]() |
| Syksyinen ilma sai kaivamaan ihan saappaat kaapista. Ja poseerataan, koska näissä blogeissa on tapana poseerata kuvissa. |
maanantai 29. elokuuta 2011
Läppärilaukku = Vauvan hoitolaukku = Läppärilaukku
3 päivää poissa toimistolta saa elämän sekaisin, joskin tässä tapauksessa työnmerkeissä vietetyt päivät olivat kyllä ilahduttavan menestyksekkäitä. Ajattelin heittää myyntipäivän asun tähän, koska jalassa on uudet housut. Alennuksella Marco Polon osastolta Turun Wiklundilta. Kokoa liian isot, mutta juuri siksi mukavan löysät!
Tuli muuten mieleeni, että tämä läppärilaukkuni on toiminut erittäin ansioituneesti myös vauvan hoitolaukkuna. Hinta-laatu-käyttösuhde siis taattu.
Tuli muuten mieleeni, että tämä läppärilaukkuni on toiminut erittäin ansioituneesti myös vauvan hoitolaukkuna. Hinta-laatu-käyttösuhde siis taattu.
tiistai 23. elokuuta 2011
Tigerin pehmeä turkki
![]() |
| Kassi Michael Kors |
![]() |
| Ihanan pehmeä villatakki Tigers Sweden |
![]() |
| Strechfarkut VeroModa, aurinkolasit RayBan |
Huussin tuunausta (ja yksinkertainen verho-ohje)
![]() |
| Söpö rusettinaru pitää verhon rullalla |
![]() |
| Yksinkertainen koukkukiinnitys |
![]() |
| Seinällä mökiltä otettuja mökkiteemaisia kuvia. Kuvanäyttely kasvaa ja muuttuu kivasti vuosien varrella! |
torstai 18. elokuuta 2011
Art goes into boy's room
Lupasin aiemmin laittaa kuvia keräämistäni tauluista. Tässä pojan huoneen maalaukset. Vasemman puoleisen näin Richardinkadun Taidelainaamossa yli vuosi ennen raskaaksi tuloa ja silloin ajattelin, että tuon haluaisin lapselleni. Kun sitten olin raskaana, taulu tuli uudelleen mieleen ja ihme ja kumma, se oli vielä saatavilla! Teos on Heli Kuparisen "Profeetta" vuodelta 2003.
Toinen maalaus oli alunperin "tuunattava taulu". Taiteilija Jani Leinosella oli yhtenä vuonna Helsingissä hauska kamppis, jossa hänelle sai viedä tuunattavaksi vanhan taulun retaleen. Tuunaus ei ihan ollut mitä odotin, mutta Jani maalasi koko taulun uudelleen pojalleni. Tutustuin Janiin aikanaan entisen työnantajani kautta ja Jani teki taulusta supermakean. Taulussa on pala New Yorkia, jolla on meille henkilökohtainen merkitys ja pala Turkua, jonka lähettyviltä olen kotoisin. Pala Turkua tulee noista hahmoista, jotka Jani teki aikanaan ensimmäiseen (muistaakseni) Taide supermarketiinsa Turkuun ja samat hahmot lanseerattiin uudelleen muutama vuosi sitten sattumoisin juuri New Yorkissa..
Toinen maalaus oli alunperin "tuunattava taulu". Taiteilija Jani Leinosella oli yhtenä vuonna Helsingissä hauska kamppis, jossa hänelle sai viedä tuunattavaksi vanhan taulun retaleen. Tuunaus ei ihan ollut mitä odotin, mutta Jani maalasi koko taulun uudelleen pojalleni. Tutustuin Janiin aikanaan entisen työnantajani kautta ja Jani teki taulusta supermakean. Taulussa on pala New Yorkia, jolla on meille henkilökohtainen merkitys ja pala Turkua, jonka lähettyviltä olen kotoisin. Pala Turkua tulee noista hahmoista, jotka Jani teki aikanaan ensimmäiseen (muistaakseni) Taide supermarketiinsa Turkuun ja samat hahmot lanseerattiin uudelleen muutama vuosi sitten sattumoisin juuri New Yorkissa..
Pyllähys bisnesreissulla
![]() |
| Asu kokonaisena |
![]() |
| Mekko Ralph Lauren, Vyö Selected |
Tälläiseltä kuitenkin näytin tänään. Piipahdin paluumatkalla ystäväni firmalla ja hän otti nämä kuvat blogia varten.
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Yhden päivän bisnesasu
Bisnesblogiotoksia
Kirjoitin tänään yritykseni blogiin aiheesta HR ja sosiaalinen media. Leikittelin hieman aiheella ja sain JS:n ottamaan muutaman otoksen blogin kuvitusta varten. Ei se HR ole niin vakavaa! Ihanan siniset housut on muuten Zarasta. Niistä kyseltiin tänään.
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Saunan ehostus: Checked!
Se "parin tunnin" saunan ehostusprojekti (mustaa saunamaalia pintaan) on nyt valmis. Aikaa kului kylläkin hieman enemmän kuin pari tuntia. Jännä miten paljon tumma väri parantaa ulkonäköä! Vai mitä mieltä olette?
| ||
| Sauna ennen |
![]() |
| Sauna ja kylpyhuoneen katto jälkeen |
lauantai 13. elokuuta 2011
Seven was the reason
Vietämme huomenna 7-vuotis hääpäivää ja sen kunniaksi teimme pienen maaseuturetken perheen kera tänään. Fiskars ja Billnäs ovat todella viehättäviä paikkoja letkeän alkusyksyisen päivän viettoon. Kävelyllä ja koruja katsomassa (Sassi Design, todella viehättäviä hopeakoruja!) Fiskarsissa ja kahvilla, taidenäyttelyssä, punaista avoautoa hyväilemässä ja hotellirakennustyömaahan tutustumassa Billnäsissä. Päivän päätteeksi koko porukka oli totisesti poikki!
![]() |
| Fiskars |
![]() |
| Punainen avomersu. |
![]() |
| Billnäs |
![]() |
| Samuli Suonperän teoksia. Suonperä oli yksi Billnäs Young Artist -kilpailun voittajia. Upeita! |
tiistai 9. elokuuta 2011
Gotcha!
Niitä haluamiani Raybaneja ei ollut saatavilla yhdessäkään pääkaupunkiseudun aurinkolaseja kaupittelevassa liikkeessä. Liian suosittuja. Hassua kyllä, kadulla tulee samaa muotoa vastaan, mutta harvempi niistä näyttää kuitenkaan olevan Rayban. Onneksi on olemassa netti ja luottokortti. Sain kotiin siis työpaikalle toimitettuna ja maksoin laseista 60-100 euroa vähemmän mitä liikkeissä olisi ollut.
Tässä ne nyt on:
Tässä ne nyt on:
![]() |
| Unbeatable style and quality. Rayban. |
Rento toimistopäivä
Tähän aikaan vuodesta pukeutuminen on vaikeaa - töihin. Onneksi sellaisina päivinä, kun ei tarvitse tavata ketään, voi laittaa elämän suorastaan risaiseksi ja pukeutua rennommin!
Sydän loves arki
Pieniä elämän iloja, hiekkaa varpaiden välissä, kastehelmi polvella.
Aurinko ulottaa vielä säteensä meihin, tuuli suo lempeän kosketuksen pienille poskille.
"Kovempaa isi, aja kovempaa!", kuuluu käsky suuren kypärän sisältä.
"Uimaan, mennään uimaan!"
Mennään uimaan ja ollaan yhdessä.
Aurinko ulottaa vielä säteensä meihin, tuuli suo lempeän kosketuksen pienille poskille.
"Kovempaa isi, aja kovempaa!", kuuluu käsky suuren kypärän sisältä.
"Uimaan, mennään uimaan!"
Mennään uimaan ja ollaan yhdessä.
perjantai 5. elokuuta 2011
Onni on oma yritys ja idearikas työkaveri
Yrittäjyyden iloja on se, että saa tehdä just mitä haluaa ja saa tehdä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa se tekeminen on vaan niin kivaa ja inspiroivaa.
Meillä oli tänään "pikapalaveri" markkinoinnista, mutta siihen menikin koko päivä. Miss MC (markkinointikoordinaattorini) oli kehitellyt lomani aikana älyttömän hyviä ideoita ja olin revetä liitoksistani! Siis onnesta, innosta ja ilosta uuden edessä!
Tämä kuva kertoo fiiliksen: tuhansia ihania juttuja pulpahtaa ympärilleni!
Meillä oli tänään "pikapalaveri" markkinoinnista, mutta siihen menikin koko päivä. Miss MC (markkinointikoordinaattorini) oli kehitellyt lomani aikana älyttömän hyviä ideoita ja olin revetä liitoksistani! Siis onnesta, innosta ja ilosta uuden edessä!
Tämä kuva kertoo fiiliksen: tuhansia ihania juttuja pulpahtaa ympärilleni!
torstai 4. elokuuta 2011
Mustikkasmoothiesta päivän väri
Ensimmäinen työpäivä piiitkän loman jälkeen sai aikaan stressireaktion siitä mitä laittaa päälle. Aamulla oli vielä myyntikäyntikin. Tein mustikkasmoothien aamulla ja liekö siitä syntynyt inspiraatio päivän asuun..
Mopo ja maalipensseli lähti käsistä
Lapsi on nyt 2,5 vuotta ja on aika muuttaa omaan huoneeseen. Äidin ongelmana on ollut se, että lapsen huone on yläkerrassa ja vanhempien alakerrassa. Ei pysty. Isän ongelma on ollut se, että yläkerran vierashuoneen virkaa toimittava huone on kuin sauna kesät ja talvet. Isä ei pysty. Nyt kävi kuitenkin niin, että äiti veti pidemmän korren ja me kaikki muutamme yläkertaan. Piti siis lähteä ostamaan pojalle isojen poikien sänkyä. Oman tulevan makuuhuoneen sisustamisen lisäksi päätimme myös mies päätti, mies tekee maalata saunan ja kylpyhuoneen katon mustaksi. Miehen mielestä se on ihan helppo juttu, ei kestä kauan, yhdessä illassa teen. Yksi ilta meni jo ja sen päätteeksi mies oli yhtä musta sillä tavalla laikukkaasti kuin saunan katto ja myös tunteissa oli aistittavissa hieman pippurin sävyjä. Siitä projektista lisää tuonnempana (valmistumispäivä avoin).
![]() | ||||||
| Huone, johon tarvitaan isojen poikien sänky |
| Ihania tyynyliinoja, jotka sopisivat hyvin lapsen huoneeseen.. |
Sänky. Ei ehkä ihan unelmieni sänky, mutta paras mitä löysimme. Askosta.
Tulevan makuuhuoneen väriksi olisin halunnut sellaista yön sinistä, hehkuvaa, tummaa, kiiltävää.. Ei sellaista mistään saa. Missään nimessä ei siis mitään tavallista sinistä, eikä varsinkaan sitä sinistä, jota aina tuupataan persikan värin kanssa. Valittiin.. mustikansininen? Saa nähdä miltä se seinässä näyttää kun joku saa sen yhden illan helpon saunansutaisun valmiiksi. Muut värit huoneessa ovat nudea ja tummanruskeaa sekä valkoista. Palataan tähän..
![]() | |||
| Työmaa |
![]() |
| Vierashuone sai väistyä tilalta. Varakammari näyttää nyt tältä - kirjaston lattialla. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















































